| H I S T O R I A
Vilddas perustettiin Tampereella syksyllä 1997. Perustajakolmikon Marko Jousteen, Mikko Vanhasalon ja Annukka Hirvasvuopion yhteistyö lähti käyntiin ideasta kokeilla turkkilais-arabialaisten ud-luutun ja ney-huilun soundien yhdistämistä saamelaiseen joikuun. Annukan ja joikuperinteen myötä bändin biisien kieleksi tuli luontevasti saamenkieli heti ensimmäisistä treeneistä lähtien. Marko ja Mikko olivat tehneet opintomatkoja soitintensa "juurille" mm. Turkkiin ja soittaneet turkkilaista musiikkia jo useamman vuoden ajan. Aika kaukaa haetunkin tuntuinen yhdistelmä tuntui toimivan hyvin alusta asti ja bändille päätettiin antaa nimi Vilddas, joka on saamen kieltä ja tarkoittaa "villi, raisu, vallaton". Nimen haluttiin olevan saamenkielinen ja sitä pohdittaessa päädyttiin kyseiseen saamen sanaan, joka tuntui hyvältä eikä ollut vaikea lausua suomenkielistenkään mielestä.
Ihka ensimmäinen Vilddas-keikka kuultiin ja nähtiin 26.11.1997 Tampereella Ravintola Telakassa, joka myöhemmin tuli hyvin tutuksi ja rakkaaksi keikkapaikaksi bändille. Marraskuusta 1997 alkaen Vilddas on keikkaillut ympäri Suomea (ja mm. Norjassa ja Saksassa) esiintyen sekä akustisesti että sähköisesti niin klubeissa kuin konserteissakin. Biisejä tehtiin alusta saakka yhdessä. Melodioita muokkailtiin yksissä tuumin, sävellykset ja sovitukset kehittyivät treenikämpällä Pyynikillä kuuluisan harjun katveessa. Koska kolmikon ajatukset ja ideat musiikin tekemisestä tuntuivat käyvän alusta asti hyvin yhteen, biisejä alkoi valmistua hyvää vauhtia. Osassa pohjana oli perinteinen joiku, osa taas oli kokonaan omaa tuotantoa. Joiun, luutun ja huilun yhdistelmä on säilynyt musiikin perustana, vaikka matkalla on tullut mukaan muitakin elementtejä. Ensimmäinen laajennus tapahtui ambient-sävyjen ja konemaailman suuntaan. Keikoilla Vilddas esittää edelleen sekä pelkästään akustisia että akustisia ja konemusiikin soundeja yhdisteleviä kappaleita.
Ensimmäisen kerran bändi alkoi työskennellä lyömäsoittajan kanssa v. 1998: Vilddasin joukkoon liittyi neljäs jäsen, rumpali Karo Sampela. Hänen mukanaan tuli entistä popimpi soundi. Toisinaan perkussiopuolta vahvisti myös Risto Blomster, joka tuli mukaan bändin varsinaiseksi jäseneksi v. 2000. Rumpusetti on Vilddasissa jossain määrin korvattu lyömäsoittimilla, jotta musiikissa säilyisi keveys ja ettei yleisvolume karkaisi käsistä. Näin ollen sekä Karo että Ari Isotalo ovat Vilddasissa rumpali/lyömäsoittajia. Arista tuli vilddaslainen keväällä 2001 Pohjois-Suomeen ja Norjaan suuntautuneen pääsiäiskiertueen jälkeen. Alunperin Ari oli mukana muutamalla keikalla tuuraamassa Karoa.
Ajatus levyn tekemisestä kyti vahvasti vilddaslaisten mielessä. Vuosien 1998 ja 1999 sävellettiin suurin osa seuraavana vuonna ilmestyneelle esikoislevylle. Saamelaiskäräjien, ESEK:in ja LUSES:in rahallisen tuen turvin "Vilddas" -CD:n (Wood 024) nauhoitukset käynnistyivät syksyllä 1999. Äänitykset tapahtuivat pääosin Meelis Niinin kotistudiossa Tampereella. Meelis myös miksasi ja masteroi levyn ja on tehnyt muutenkin Vilddasin kanssa paljon yhteistyötä v.1998 alkaen. Kiitos siitä!
Vuosi 2000 käynnistyi Inarissa Saamelaismuseon Siidan Millenium-juhlien esiintyjänä. Alkuvuodesta yhtye esiintyi mm. Vilda Vuoigna Davvin saamelaiskulttuuritapahtumassa sekä Oslossa Sámi Dálveriemut tapahtumassa. Tämä ulkomaankeikka ei sujunut ilman sählinkejä, sillä bändin soittimet eivät tulleetkaan perille yhdessä soittajiensa kanssa vaan löytyivät jostain aivan toisaalta! Soittimet saapuivat kuitenkin seuraavalla lennolla ja ennättivät perille hyvissä ajoin ennen keikkaa. Hilpeyttä herätti myös hotellihuoneen televisioruudun tervehdysteksti: "Welcome Mrs. and Ms. Vilddas!" Oslossa Vilddas esiintyi myös suorassa lähetyksessä Norjan radiossa (og vi snakker ikke norsk! :o)). Oslossa paikalla olivat myös Mari Boine sekä Inga Juuso, joiden molempien tunnetuksi tekemiä kappaleita on sisältynyt Vilddasin ohjelmistoon aivan alusta lähtien ja jotka otettiin mukaan myös Háliidan CD:lle (Wood 033).
Helmikuussa 2000 oli tarkoitus jatkaa "Vilddas" -levyn äänityksiä. Suunnitelmat muuttuivat kuitenkin kun koko yhtye joutui keikkamatkalla auto-onnettomuuteen lähellä Helsinkiä. Auto romuttui täysin, mutta vilddaslaiset selvisivät pienin vammoin. Annukan kohtalo herätti alkuun pelkoa, sillä hän joutui tarkkoihin tutkimuksiin niskanikaman murtumaepäilyn vuoksi ja joutui viettämään lähes kaksi vuorokautta sairaalassa. Jopa halvaantumisvaarasta puhuttiin, mutta kaikeksi onneksi selvittiin pelkällä säikähdyksellä. Onnettomuuden vuoksi peruuntuivat sekä Helsingin että seuraavaksi päiväksi sovittu Umeå Folkmusikfestivalin keikka Ruotsissa. Äänityksiin päästiin uudestaan vasta huhtikuussa. Aikataulun viivästymisestä johtuen levy valmistui vasta lokakuussa monta kuukautta aiotusta aikataulusta myöhässä. Mutta hyväähän kannattaa odottaa! :)
Levynjulkaisukeikka Tampereen Yo-talolla 31.10.2000 sai yllättävän käänteen, sillä tuoreet levyt olivat juuttuneet tulliin eikä niitä näin ollen saatu lainkaan itse levynjulkaisukonserttiin. :) CD:t kuitenkin saapuivat aikanaan ja pieni tuhannen kappaleen painos myytiin loppuun parissa kuukaudessa. Ennen varsinaista julkaisua uunituoreen kappaleen Vilddas-levyä sai omakseen presidentti Tarja Halonen, joka oli juhlapuhujana Tampere-talossa järjestetyssä kansainvälisessä rauhantutkijoiden konferenssissa, jossa myös Vilddas esiintyi. Tarja Halonen valloitti levyn ojentaneen Annukan välittömällä halauksellaan sekä valoisalla olemuksellaan! Ja tykkäsi kuulemma omien sanojensa mukaan myös keikasta kovasti.
Vuosi 2001 alkoi energian suuntautuessa levyn promoamiseen. Keväällä kierrettiin pohjoista Suomea ja Norjaa. Kesäkuussa Vilddas esiintyi mm. tanssiryhmä Siepakoiden kanssa Rovaniemellä Jutajaisissa. Kesäkeikkojen jälkeen oli aika keskittyä Háliidan-levyn äänityksiin, jotka alkoivat lokakuussa 2001 ja jatkuivat periodimaisesti koko seuraavan vuoden, jonka aikana yhtye keikkaili mm. Saksassa sekä Helsingin Juhlaviikkojen juhlateltassa Mari Boine Bandin lämmittelijänä. Kesällä 2002 Saamelaismuseo Siida tilasi Vilddasilta musiikin Revontuli-aiheiseen DVD-esitykseen, jota esitetään Siidassa edelleen.
Viimein maaliskuussa 2003 päästiin julkaisemaan Vilddasin toinen levy "Háliidan". Levynjulkaisukeikat olivat Tampereella Yo-talolla ja Helsingissä Jumo Jazz Clubilla. Näiden jälkeen suunnattiin jälleen pohjoiseen ja uuden levyn julkaisun riehakkaassa meiningissä soitettiin sekä Suomen että Norjan puolella, mm. Koutokeinon pääsiäisjuhlilla. Kesän yli Vilddas piti lomaa ja soitti vain yhden keikan Márkomeannut-festivaaleilla Norjassa.
Vuonna 2004 Vilddas on ehtinyt tehdä kaksi koulukonserttikiertuetta Tampereen seudulla. Koulukonsertteja yhtye on tehnyt v.2000 alkaen ja esiintynyt peruskouluissa ja lukiossa niin pohjoisessa kuin etelässäkin. Koulukeikoista voi tiedustella Konserttikeskuksesta Jorma Kesseliltä.
Nykyisin Vilddas keikkailee ja treenaa periodimaisesti johtuen bändiläisten pitkistä välimatkoista. Treenipaikkana on pysynyt Tampere siitäkin huolimatta, että vain kolme vilddaslaista asuu Tampereen seudulla.
|